perjantai 19. heinäkuuta 2013

It hurt because it mattered.

Tuntuu kuin olisin aivan yksin... Pelkään puhua asioistani. Joskus tuntuu etten haluaisi koskaa tietää mitä tein jälleen väärin, joskus vain janoan tietoa vääristä teoistani ja satuttavista sanoistani. Tuntuu että satuttaisin vain ihmisiä ja karkottaisin ne ympäriltäni. Tunnen yksinäisyyttä ja pahaa oloa sisällä, kaduttaa kaikki sanat mitkä olisi pitänyt jättää sanomatta. Syytän myös itseäni asioista jotka eivät edes liity minuun. Jos ystävyys katoaa mitään sanomatta, sitä ei ole koskaan ollut olemassakaan. Kaiken tajuaa vasta kun on liian myöhäistä tehdä mitään. Tiedän jo nyt katuvani asioita jälkikäteen mitä ei ole edes vielä tapahtunut. Ikävöin. Ikävöin kaikkia niitä hauskoja yhteisiä hetkiä, kaipaan myös hetkiä milloin olimme vierekkäin, mutta en vain koskaan siinä hetkessä tajunnut kuinka tärkeä se hetki on oikeasti kummallekkin. Ikävöin sitä kun oltiin ystäviä ja pidimme hauskaa omina itseninnämme. Ikävöin sitä tunnetta, ku kaikki palaset ovat vihdoin loksahtaneet paikoilleen... Enään on kaikki palaset irrallaan ympäriinsä enkä tiedä onko enään keinoa koota niitä enää yhdeksi kappaleeksi. On vähän rikkinäinen olo. Tarvitaan ihme, että tunnen taas itseni ehjäksi. Tuntuu kuin kaikki olisi rikkoutunut sisältäni. Kaikki.




With love, Henni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti